lauantai 21. maaliskuuta 2015

Torstai 19.3.

Katson torstain lukujärjestystä, ja minulla on aamuvapaa ja helpot tunnit koulussa. Mutta sitten muistan, että torstai onkin pisin, raskain ja uuvuttavin päivä kaikista muista päivistä.
Musiikkiteatteri on alkanut saamaan enemmän painoarvoa minunkin lukkarissani, vaikka minulla ei suurinta roolia musikaalissa olekkaan. Tämähän vain voi tarkoittaa sitä,
että musikaali etenee kovaa vauhtia eteenpäin. Harjoitukset kestävät kerta kerralta kauemmin,ja jokaiseen kohtaukseen lisätään pieniä yksityiskohtia,jotka tekevät kohtauksesta entistä hauskemman.
Muutamat yksityiskohdat syntyvät pelkästään improvisoimalla, ja sehän synnyttää musikaaliporukan keskellä naurua ja riemua.

Minulla on soolo-osuuksia yhdessä laulussa, ja hieman jännittää, että miltä oma ääni kuulostaa itse musikaalissa, koska en itse ole vielä kertaakaan laulanut yksin
näytelmässä. Entä jos aloitankin laulamaan väärässä kohdassa? Entäpä väärältä korkeudelta?  Onneksi olemme pitäneet muutamat lauluharkat, ja useat kohdat ovat varmistuneet 
laulunopettajien kanssa jatkuvalla jankkaamisella. Uskon kuitenkin vahvasti, että me onnistumme saamaan tämän kaiken ajoissa kasaan, ja esittämään sen onnistuneesti.

Mikko Patana


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti