sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Torstai 5.3.2015

Lähdin ajamaan Kaustiselta kotiin päin ja painoin auton radion päälle. Hymy levisi kasvoilleni, sillä juuri alkanut kappale on tullut minulle erittäin tutuksi viime kuukausien aikana: Dingon Autiotalo. Nahkatakkinen tyttö -musikaalin harjoitukset ovat siirtyneet Kansantaiteenkeskukseen. Tänään harjoitukset kestivät pitkään, ja opiskelijoiden kärsivällisyys laitettiin koetukselle. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, sillä harjoituksien aikana pääsi nauramaan useita kertoja. Nyt kun harjoitukset ovat siirtyneet viralliselle esiintymislavalle on näyttelemisessäkin sellainen meininki, että tätä tehdään tosissaan. Roolivalinnat ovat onnistuneita ja näyttelijät kykenevät samaistumaan rooleihinsa. Lavalla nähdään monenlaisia rooleja teineistä mummoihin. Nahkatakkinen tyttö -musikaali on antanut minulle mahtavan mahdollisuuden kehittyä näyttelijänä. Muilta opiskelijoilta saamani positiivinen palaute ja ohjaajan antamat vinkit ovat auttaneet edistymisessä. Olen innoissani roolistani musikaalissa, koska saan näytellä itselleni täysin päinvastaista hahmoa. En paljasta tässä saamaani roolia, sillä se selviää, kun tulet katsomaan musikaaliamme. Haluan heittäytyä täysillä mukaan musikaalin maailmaan ja tehdä parhaani jokaisessa näytöksessä, jotta mahdollisimman moni haluaa tulla katsomaan musikaaliamme yhä uudestaan. Ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäkeä lainaten: ”Dingon musiikkiin perustuva nuorisomusikaali kertoo joukosta nuoria, heidän matkastaan mökille, itseensä ja menneisyyteen.” Nahkatakkinen tyttö -musikaali sai kantaesityksensä Vantaan Vaskivuoren lukion produktiona tammikuussa 2014. Kaustisen musiikkilukion ensi-ilta Nahkatakkinen tyttö -musikaalille nähdään lauantaina 18.4.2015 klo 19 Kansantaiteenkeskuksessa.
Milla Koivisto



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti