Dingon kuumin hysteria ajoittui omaan lapsuusaikaani ja useat ystäväni olivatkin Kokkolan urheilutalolla sekoamassa ja kirkumassa sifonkihuivit käsissään kun bändi vieraili Kokkolassa. Minä en kuitenkaan. Omistin kyllä c- kasetin, jossa Dingon biisejä oli, mutta enemmän ehkä ihan vaan ollakseni osana valtavirtaa kuin niin että olisin fanittanut bändiä. Itse asiassa en ole koskaan erityisemmin pitänyt Dingon musiikista. Niimpä kenties hieman asenteellisena lähdin tutustumaan Nahkatakkisen tytön musiikkiin.
Yllätyksekseni huomasin, että huolimatta siitä etten koskaan muka kuunnellut Dingoa, musikaalissa olevat kappaleet olivat jo entuudestaan tuttuja. Musiikki on helposti lähestyttävää, selvää. Musikaalissa sitä on höystetty paljon stemmalaululla. Reilu kymmenpäinen kuoro on tehnyt ison työn opetellessaan stemmat lähes jokaiseen musikaalin musiikkinumeroon. Tämän lisäksi he samanaikaisesti taipuvat Anette Raukolan upeisiin koreografioihin! Solistit ovat ottaneet omikseen omat numeronsa ja jokainen laulaa rohkeasti omalla persoonallaan. Pikkuhiljaa näiden uskomattoman lahjakkaiden nuorten esityksiä kuunnellessa voi todeta, ettei se Dingo niin huonoa olekaan!
Joka vuosi on valtavan helpottavaa ja upeaa nähdä esitys vihdoin viimein valmiina kokonaisuutena, kun kaikki elementit on kohdillaan. Siinä kohtaan tehty työ todella palkitaan. Paras on nyt edessä, kun saamme nauttia valmiista esityksistä ja ensi- illan jännityksistä ja paineistakin on selvitty. Toivotaan täysiä katsomoita ja toinen toistaan parempia esityksiä!
Mari Sillanpää
Mari Sillanpää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti