Opiskelijoiden henkilökohtaisia blogikirjoituksia

Nimiä klikkaamalla pääset opiskelijoidemme henkilökohtaisiin blogeihin, joissa musikaaliin liittyviä postauksia.

Veera Ailunka

Lauri Malkamäki

Perjantai 17.5.

Musikaali, joka liikuttaa, raivostuttaa ja innostaa

Nahkatakkinen tyttö on hyvässä vauhdissa. Yleisöä on ollut huikeasti jopa keskellä viikkoa ja homma on hallussa. Ei hassuja mokailuja, ei amatöörivirheitä, mitä nyt muutama inhimillinen takeltelu joukkoon on mahtunut. Tämä musikaali on jotain käsittämätöntä!

Näin viime vuonna Nahkatakkisen tytön Martinus-salissa Vantaalla, kun Vaskivuoren lukio sen esitti. Kun syksyllä ilmoitettiin meidänkin tekevän saman musikaalin, olin ensin yllättynyt. Sitä seurasi epäuskoisuus. Voimmeko mekin muka saada aikaan jotain niin massiivista ja silti taiteellista. Kun usko tähän yhteisöön oli löytynyt, alkoi pelottaa. Dingo on ollut ISO juttu, siis tosi ISO! Tätähän ei todellakaan voi munata. Silti olin innoissani, tai no, todella innoissani.

Kaijan Koota lainatakseni, ”uskalsin sukeltaa kylmään veteen”. Se oli myös sen arvoista. Biisien stemmasovitukset kuulosti omaan korvaan hyvältä ja kaiken päälle niitä oli vielä hauska laulaa. Ensimmäisistä kuorotreeneistä asti olen löytänyt satunnaisesti itseni laulamassa Autiotaloa tai nimikkobiisiä, Nahkatakkista tyttöä. Ala-aste ajoilta asti Dingo on ollut tuttu ja niiden samojen laulujen laulaminen on tuntunut aivan mielettömältä. Ja vieläpä lavalla! Niiden tosifanien edessä, jotka ovat kasarilla pukeutuneet kuin Dingo, meikanneet kuin Dingo, osanneet jokaisen kappaleen ulkoa, vuoranneet seinänsä Dingon kuvilla ja pyörtyilleet onnesta. Ehkä vähän liioiteltua, mutta silti.

Tanssit... Niin, ne tanssit. Iso ja tärkeä osa musiikkiteatteria. Ne näyttivät ensi alkuun aivan uskomattoman siisteiltä. Sitten pitikin tehdä perässä. Vielä kuukautta ennen ensi-iltaa lensi ärräpäät ja kiukutti, kun koreografiat eivät meinanneet luonnistua. Jalat olivat välillä solmussa. Välillä jäätyi kesken kaiken. ”Hei, missä välissä toi liike muka oli!?” Sitten se vain napsahti. Yksissä harjoituksissa sitä tajusi, että kaikki on ihan simppeliä. Juuri näin ne menee. Siitä alkoikin nauttiminen. Pystyi mennä lavalle ja antaa musiikin viedä, laulaa ja tanssia jonkinlaisessa transsissa. Välillä ilme vakavana, välillä naama Naantalin aurinkona, mutta aina hymyillen vähintään sisäisesti.

Kun perjantain kenraaliharjoitus koitti, oli tunnelma hieman sekalainen. Tavallaan jännitti, tavallaan ei. Tiesi mitä tehdä, mutta silti oli mahdollista, että kaikki menisi pieleen. Ei onneksi mennyt. Maskeeraus sujui kuin ammattilaiselta. Kaikki oli ilmiselvää. Vaikka edellisenäkin päivänä oli vielä homma vähän hakusessa, tiesin tasan tarkkaan mitä tehdä. Ei epäilyksen häivää. Ensimmäinen puoliaikakin oli tykittelyä sydämen pohjasta.

Väliaika koitti. Nopea vaatteiden vaihto ja sitten vuorostaan maskipenkkiin istumaan. Tässähän on kiire! Ei me millään ehditä tätä kaikkea tehdä! Sormet ristissä, peukut ja varpaat pystyssä toivoin esityksissä olevan enemmän aikaa.

Toinen puoliaika lähti jääkaapin viileissä tunnelmissa, täysin positiivisella tavalla tietenkin. Sitten sattui nolo myöhästyminen. Never again! Tilannekartoitus ja toimintasuunnitelman muutos. Kukaan ensi-iltayleisöstä ei varmastikaan näkemänsä perusteella arvaa missä meni pahasti pieleen vielä edellisenä päivänä. Se pysyköön salaisuutena.

Loppupotpuri kruunasi koko kenraalin. Jos joskus on kylmät väreet kulkeneet vartin ajan ja ollut niin innoissaan, että ei pysy nahoissaan niin silloin! Loppupotpuri itsessään kertoo fiilikset koko musikaalista ja sen teosta. Vuoroin naurattaa, vuoroin värisyttää, silloin tällöin haetaan tukea muista. Mutta meininki on koko ajan aivan mahtava!

Omasta puolestani kiitän kaikkia, ketkä ovat olleet mukana tässä tavalla tai toisella, myös yleisöä. Yhdessä on saatu aikaan jotakin mikä jää elämään. Joten käyttäkää pyöräilykypärää! Edes kuolematon muistonne ei voi välttyä Nahkatakkisen tytön iskulta!

Sonja Arokari

Maanantai 20.4.

Dingon kuumin hysteria ajoittui omaan lapsuusaikaani ja useat ystäväni olivatkin Kokkolan urheilutalolla sekoamassa ja kirkumassa sifonkihuivit käsissään kun bändi vieraili Kokkolassa. Minä en kuitenkaan. Omistin kyllä c- kasetin, jossa Dingon biisejä oli, mutta enemmän ehkä ihan vaan ollakseni osana valtavirtaa kuin niin että olisin fanittanut bändiä. Itse asiassa en ole koskaan erityisemmin pitänyt Dingon musiikista. Niimpä kenties hieman asenteellisena lähdin tutustumaan Nahkatakkisen tytön musiikkiin.

Yllätyksekseni huomasin, että huolimatta siitä etten koskaan muka kuunnellut Dingoa, musikaalissa olevat kappaleet olivat jo entuudestaan tuttuja. Musiikki on helposti lähestyttävää, selvää. Musikaalissa sitä on höystetty paljon stemmalaululla. Reilu kymmenpäinen kuoro on tehnyt ison työn opetellessaan stemmat lähes jokaiseen musikaalin musiikkinumeroon. Tämän lisäksi he samanaikaisesti taipuvat Anette Raukolan upeisiin koreografioihin! Solistit ovat ottaneet omikseen omat numeronsa ja jokainen laulaa rohkeasti omalla persoonallaan. Pikkuhiljaa näiden uskomattoman lahjakkaiden nuorten esityksiä kuunnellessa voi todeta, ettei se Dingo niin huonoa olekaan!

Joka vuosi on valtavan helpottavaa ja upeaa nähdä esitys vihdoin viimein valmiina kokonaisuutena, kun kaikki elementit on kohdillaan. Siinä kohtaan tehty työ todella palkitaan. Paras on nyt edessä, kun saamme nauttia valmiista esityksistä ja ensi- illan jännityksistä ja paineistakin on selvitty. Toivotaan täysiä katsomoita ja toinen toistaan parempia esityksiä!

Mari Sillanpää

Lauantai 18.4.

H-hetki lähestyy! On lauantai ja ensi-iltapäivä. Mieleni täyttää kutkuttava jännitys. Iltaa on hyvä odottaa kotitöihin keskittyen. Mieli on rauhallinen, sillä kaikki ympärillä tapahtuva näyttää olevan kunnossa. Muutama puhelinsoitto viimeisiä tarkistuksia varten: Ohjaajan tunnelmat rauhaisat, päivä on annettu kaikille omaan valmistautumiseen. Aikaa voimme viettää tahoillamme. Aikataulu varmistettu. Tapaan illan esiintyjät ja saapuvan yleisön puoli kuuden aikaan, siis hyvissä ajoin. Esitys alkaa klo 19, mutta on aina niin ihana olla kokemassa reilun tunnin ajan se odottava kuhina, KTK:lle saapuva odottavainen väki ja tiivistyvä tunnelma. Kahvi tuoksuu, lipunmyyntijono kasvaa ja käsiohjelman myyjät kiertävät väkijoukossa. Ovet avautuvat hiukan ennen H-hetkeä, jokainen löytää paikkansa: yleisö ja toteuttajat. On aika! Mielessä jokaisella musiikkilukiolaisella, jokaisella henkilöllä on odotus ja tulevaisuus. Tämän illan jälkeen maanantain arki odottaa. Sen tiedostamme, se ajatus on jossakin taustalla. Aikaisempien vuosien kokemuksesta tiedän, että jokainen musikaaliin osallistuva nuori on kasvanut ihmisenä, kokemus on edistänyt kasvua aikuisuuteen ja lisännyt itsetuntemusta ja vastuuta. Kokemus ja hyvä mieli auttavat kestämään kaiken väsymyksen. Meidän aikuisten, opettajien ja vanhempien tuella lukion asettamat haasteet ja lukuisat tehtävät saadaan sitten seuraavien päivien aikaan suoritetuiksi. Meitä jokaista tarvitaan: Toiset ovat näyttämöllä, toiset ovat tukirakenteissa. Jokaisen on itse arvostettava omaa rooliaan tässä suunnattoman upeassa kokonaisuudessa. Menestystä jokaiselle meistä! Taina-rehtori

kuva: Veera Ailunka

Keskiviikko 15.3.

Jea, pari päivää ensi-tykittelyihin. Pitää tässä vielä toivoa pysyvänsä terveenä, ettei Supermanin (Maestro Pahkamäki) tarvi pistää meikäläistä palasiksi ja astua Henrin tilalle.
Teksti ja stoori on sen verran jo uponnu takaraivoon että esityksiä uskaltaa venailla innolla. Viime vuoteen verraten isompi rooli on auttanu asennoitumaan harjotteluun eri tavalla ja lavalla ollessa keskittyminen on ihan eri tasolla. Ja täytyyhän se myöntää, kyllä Dingon musiikki vaan natsaa musikaaliin. Ohan tämä kokemus ollu, hieno sellanen. Ehottomasti yks asioista joita tulevaisuudessa myöhemmin sitten tulee kaipaamaan. Näytöksiä odotellessa, ssa.

Antti ''Henri Sakari Tukiainen (ei-sukua Johannalle)'' Hakala

kuva: Veera Ailunka

Tiistai 14.3.

Vaikka olen musikaalissa kolmatta kertaa peräkkäin, ehtii aina unohtaa sen viimeisten viikkojen tunnelman. Jokaisella on kiire. Koulun loputtua on vain muutama tunti aikaa käydä syömässä ennenkuin treenit alkavat ja niissähän menee luonnollisesti koko ilta. Ketään ei kuitenkaan näytä haittaavan vapaa-ajan vähäisyys, sillä työn ja harjoittelun tulokset alkavat jo näkyä. Lavasteiden, tekniikan ja bändin myötä kokonaisuudesta on tullut jo paljon selkeämpi ja usko siitä, että ensi-iltaan saadan esitys aikaiseksi alkaa olla jo melko vahva. Pakkohan meidän on saadakin, sillä ensi-ilta on loppuunmyyty.

Roosa Isokääntä

kuva: Veera Ailunka

Maanantai 13.4.

Yo yo.

Kolme päivää enskareihin. Ristus.

Tää viimenen viikko ennen ensi-iltaa on aina siisti. Helvetin raskas se on, varsinkin noille muutamille joilla on isommat roolit ja jotka joutuu olla lavalla noin about joka kohtauksessa, mutta silti se on siisti. Jengi nivoutuu yhteen ja lämpiössä on sellainen lämmin tunnelma. 

Sikäli nyppiikin olla kipeenä.

Heh.

Kaikki on varmasti nähny jonkun tommosen zombieapocalypse -leffan joskus. Kyl te tiiätte, jossain labrassa jossain päin maailmaa on joku virus jolla on joku aakkosellinen etuliite (e.g. T-Virus) ja sit se kosahtaa paskaksi sinne labran lattialle ja se virus leviää tuuletuskanavia joihinki tyyppeihin ja niist tulee just niit limasia pellejä jotka kuolaa joka paikkaan ja  haluu syödä kaikkien naamat  Vähä sama fiilis tuli kun Suuri Johtajamme kailotti että pysykää kaukana henkilöstä X, koska henkilö X on spyttaillut  vatsataudin takia. Hän on saanut tartunnan.

Vatsataudin.

Eristäkää hänet.

Tuhotkaa virus.

Paetkaa.

Hysteria. Peskää käsiänne ja käyttäkää desinfiointiainetta.

Fly, you fools!

Onneks tyypit käyttikin. Paitsi mä. Taddadaa!  En siis ole nähnyt viimeisen parin päivän kehitystä projektissa. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että tanssit alkaa(kai/ehkä/mahdollisesti) sujumaan ja laulut alkavat kuulostaa hyviltä. Taitteet ja vaihdot selkenevät vähä vähältä ja ajatus siitä, että 18. päivä pitäisi täydelle salille tykitellä Dingoa tolla porukalla ei välttämättä kuulostakaan niin pahalta. Kyl tyypit hyvin vetää ja kevätkin näyttäis hiljalleen olevan tuloillaan.

Ei siinä, Roosa näyttää hyvältä, Antti sopivan hipsteriltä, Allilla on vieläkin aivan jäätävä lauluääni ja Väinö on aika nappiin Dingo. Ja Valtteri on Valtteri. Siitähän ei pääse mihinkään.

Ja Santerilla on lämmin keho.

Ja ihanat rintalihakset.

Ja Muleksilla miehekäs parta.

Kalle Lahtinen

Kirjoittaja on Nahkatakkinen Tyttö -musikaalissa Vatanen, omaa yliluonnollisia voimia ja käy aktiivisesti metsällä Vladimir Putinin kanssa.

kuva: Veera Ailunka

Torstai 9.4.

Kun ensimmäisen kerran kuulin musikaalin perustuvan Dingon musiikkiin, olin epäileväinen. Kuukausien myötä ovat kappaleet käyneet melkein liiankin tutuiksi, ja olen huomannut että ne ovat loistavia, etenkin sanoitusten osalta.  Musikaalin juoni on ovelasti kerätty sanoitusten lomasta ja se avautuu pikkuhiljaa esityksen aikana. Juoni on melko realistinen ja sijoittuu nuorten maailmaan, mikä tekee musikaalista mielenkiintoisen seurata. Olen nähnyt katsomosta käsin kohtausten kehittyvän koko ajan parempaan suuntaan. Niiden joukosta on noussut muutamia ehdottomia suosikkikohtauksia, enkä malta odottaa että musikaali on täysin valmis ja esitykset alkavat. Puvustustiimin kanssa olemme tilanneet netistä viittoja metsästäneet taikasauvoja hyvällä menestyksellä. Ensi-iltaan on alle viikko!

Anni Mustajärvi

Keskiviikko 8.4.

Ensi-iltaan on enään viikko aikaa. Sen huomaa myös siitäkin, että harjoitukset ovat alkaneet viedä paljon enemmän aikaa ja niitä on myös pidetty yhä useammin. Aika on mennyt todella nopeasti. Nyt kaikki harjoitukset on siirretty kokonaan ktk:lle ja lavasteet ovat täysin valmiina. Olen ensimmäistä kertaa mukana teatteritoiminnassa ja tämä on ollut tosi hauskaa!

Aleksi Luoma

Tiistai 31.3.

"Ja ne replat pitää sitte osata alusta loppuun ja takaperin ensiviikolla!", kuulutti Aku-Petteri ennen 

harjoitusten loppua. "Tosiaan neki vois vielä tarkistaa.", ajattelin. Musikaalin ensi-ilta alkaa jo 

kuumotella minuakin, vaikka olen ennenkin näytellyt ja tuo touhu on sinänsä tuttua. Reploja 

on enemmän kuin aikaisemmin ja sitten pitäisi vielä laulaa. Onneksi jakso vaihtui ja saadaan 

pieni loma ennen viimeistä rutistusta. Viimeinen viikko on varmasti raskas ja eikä paljon muuta 

ehdi musikaalin lisäksi tehdä. Silti uskon, että homma saadaan valmiiksi ajallaan ja musikaalista 

tulee hyvä. Taitaa olla aika ottaa nahkatakki kaapista ja astua Dingon saappaisiin. 

Väinö Riihimäki

Tiistai 24.3.

Kuukauden päästä tähän aikaan, kun tätä tekstiä kirjoitan, meneillään on jo musikaalin toiseksi viimeinen esitys. Aika on mennyt todella nopeaa. Olen ensimmäistä kertaa musikaalin tekemisessä mukana, ja se on ollut hieno kokemus. Treeneissä saa aina nauraa. Tanssiminen on hauskaa. Pääsenpä kokeilemaan myös näyttelemistä muutenkin kuin koulun tunneilla. Musikaalin kehittymisen huomaa hyvin. Ihmiset muistavat vuorosanansa, stemmat alkavat löytyä, tanssit selkiytyä. Epäselvyyksiä on vielä, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Odotan innolla ensi-iltaa, kuten varmasti moni muukin!

Tytti Vihikangas

Torstai 26.3.

Ensi-ilta ja muut näytökset lähestyy uhkaavasti, kun aikaa on jäljellä enää alle kuukausi ensi-iltaan. On hassua kuinka nopeasti aika on mennyt. Torstaina harjoiteltiin tansseja ja näytöksiä lukion tiloissa. Itse en ole mukana monessa näytöksessä, joten on mukavaa katsoa sivusta ja huomata, että ollaanhan sitä edistytty syksystä. Odotan innolla pääsiäisen jälkeisiä treenejä.

Marika Arkkukangas

Torstai 19.3.

Katson torstain lukujärjestystä, ja minulla on aamuvapaa ja helpot tunnit koulussa. Mutta sitten muistan, että torstai onkin pisin, raskain ja uuvuttavin päivä kaikista muista päivistä.

Musiikkiteatteri on alkanut saamaan enemmän painoarvoa minunkin lukkarissani, vaikka minulla ei suurinta roolia musikaalissa olekkaan. Tämähän vain voi tarkoittaa sitä,

että musikaali etenee kovaa vauhtia eteenpäin. Harjoitukset kestävät kerta kerralta kauemmin,ja jokaiseen kohtaukseen lisätään pieniä yksityiskohtia,jotka tekevät kohtauksesta entistä hauskemman.

Muutamat yksityiskohdat syntyvät pelkästään improvisoimalla, ja sehän synnyttää musikaaliporukan keskellä naurua ja riemua.

Minulla on soolo-osuuksia yhdessä laulussa, ja hieman jännittää, että miltä oma ääni kuulostaa itse musikaalissa, koska en itse ole vielä kertaakaan laulanut yksin

näytelmässä. Entä jos aloitankin laulamaan väärässä kohdassa? Entäpä väärältä korkeudelta?  Onneksi olemme pitäneet muutamat lauluharkat, ja useat kohdat ovat varmistuneet 

laulunopettajien kanssa jatkuvalla jankkaamisella. Uskon kuitenkin vahvasti, että me onnistumme saamaan tämän kaiken ajoissa kasaan, ja esittämään sen onnistuneesti.

Mikko Patana

Tiistai 17.3.

Menen koulun jälkeen laulutreeneihin pari minuuttia tyylikkäästi myöhässä. Käymme läpi kappaleita ja niiden stemmoja, ja pikkuhiljaa alkaa myös jo olla varmempi fiilis laulaa. Ensi-iltaan on enää noin kuukausi aikaa - niin lähellä mutta niin kaukana. Luulen, että tulevat viikot kuluvat nopeasti tasapainotellen uhkaavasti lähestyvän koeviikon ja musiikkiteatterin välillä, mutta se ei haittaa, sillä musikaalin tekeminen on mielekästä ja opettavaa!

Ilona Jussinmäki

Torstai 12.3.

Istun lukion bändiluokan lattialla ja kuuntelen, kun Dingon tutut kappaleet tulevat kavereideni laulamina ja soittamina. Samalla mietin tanssikoreografioita, sillä pari edellistä päivää on kulunut melko pitkälti tansseja opettaessa. Musiikki alkaa muotoutua pikkuhiljaa ja koko musateatteri saa uuden merkityksen. Musikkiläpimenossa on aina sitä jotain.

Läpimenon jälkeen on vielä ihan musateatteritreenit. Ollaan nyt toista kertaa kansantaiteenkeskuksessa ja tunnelmaa löytyy sieltäkin. Tanssiessa täytyy keskittyä vielä kohtalaisen paljon liikkeisiin, mutta kyllä se siitä menee ennen ensi-iltaa.

Ainakin toivottavasti.

Pauliina Järvinen

Tiistai 10.3.

Kuviksen tunti loppuu. Kiiruhdan yläasteelta pihan toiselle puolelle lukiolle ja saliin.

Laulutreenit. Loppupotpuri. Taivas kun on paljon nuotteja. Onneksi minulla ei ole sooloa. Miks tää menee näin korkeelta? Ai ei se ollutkaan niin vaikeeta. Mut odotappa esitystä. 

Kipaisen äkkiä kämpille syömään vähän välipalaa ja hakemaan kenkäni. On tanssiharkkojen aika.

”Ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon…” 

Miten ne askeleet meni? Noh, opin ne ensi-iltaan mennessä. Onneksi tää toinen kappale on helpompi. Hyppy, askel, askel…

Puh, ohi. Mut pakko harjotella sitä parikohtausta vapaa-ajalla…

Emilia Myllylä

Torstai 5.3.2015

Lähdin ajamaan Kaustiselta kotiin päin ja painoin auton radion päälle. Hymy levisi kasvoilleni, sillä juuri alkanut kappale on tullut minulle erittäin tutuksi viime kuukausien aikana: Dingon Autiotalo. Nahkatakkinen tyttö -musikaalin harjoitukset ovat siirtyneet Kansantaiteenkeskukseen. Tänään harjoitukset kestivät pitkään, ja opiskelijoiden kärsivällisyys laitettiin koetukselle. Tunnelma oli kuitenkin hyvä, sillä harjoituksien aikana pääsi nauramaan useita kertoja. Nyt kun harjoitukset ovat siirtyneet viralliselle esiintymislavalle on näyttelemisessäkin sellainen meininki, että tätä tehdään tosissaan. Roolivalinnat ovat onnistuneita ja näyttelijät kykenevät samaistumaan rooleihinsa. Lavalla nähdään monenlaisia rooleja teineistä mummoihin. Nahkatakkinen tyttö -musikaali on antanut minulle mahtavan mahdollisuuden kehittyä näyttelijänä. Muilta opiskelijoilta saamani positiivinen palaute ja ohjaajan antamat vinkit ovat auttaneet edistymisessä. Olen innoissani roolistani musikaalissa, koska saan näytellä itselleni täysin päinvastaista hahmoa. En paljasta tässä saamaani roolia, sillä se selviää, kun tulet katsomaan musikaaliamme. Haluan heittäytyä täysillä mukaan musikaalin maailmaan ja tehdä parhaani jokaisessa näytöksessä, jotta mahdollisimman moni haluaa tulla katsomaan musikaaliamme yhä uudestaan. Ohjaaja Aku-Petteri Pahkamäkeä lainaten: ”Dingon musiikkiin perustuva nuorisomusikaali kertoo joukosta nuoria, heidän matkastaan mökille, itseensä ja menneisyyteen.” Nahkatakkinen tyttö -musikaali sai kantaesityksensä Vantaan Vaskivuoren lukion produktiona tammikuussa 2014. Kaustisen musiikkilukion ensi-ilta Nahkatakkinen tyttö -musikaalille nähdään lauantaina 18.4.2015 klo 19 Kansantaiteenkeskuksessa.

Milla Koivisto